Blogi

Apua Finnair Plus -pistelahjoituksista: Matiaksen matkakertomus

Matias oli viiden viikon ikäinen, kun hän sai SVT-kohtauksen ja vähän myöhemmin hänellä todettiin WPW-oireyhtymä, joka altistaa sydämen rytmihäiriöille. Korjaavana hoitona käytetty sydämen katetriablaatio suunniteltiin tehtäväksi, kun hän olisi vähintään 20 kilon painoinen. Ensimmäinen reissu Lastenklinikalle magneettikuvaukseen oli maaliskuussa 2016, sopivasti Matiaksen kaksivuotissyntymäpäivänä. Tuolloin menimme omalla autolla, koska Kummeilla ei ollut mahdollisuutta antaa lentoja vähäisten lentopistelahjoitusten vuoksi. Meiltä Outokummusta on matkaa Helsinkiin noin 450 kilometriä. Matka kesti kauan, ja varsinkin tulomatka oli raskas nukutuksesta toipuvan lapsen kanssa.

Alustavista suunnitelmista poiketen katetriablaatiota päätettiin aikaistaa ja sitä varten menimme Helsinkiin toisen kerran marraskuussa 2016. Nyt onneksemme Kummeilta tuli tieto, että saisimme lentoliput. Puoli tuntia autossa lentokentälle ja tunti lentämällä Helsinkiin oli huomattavasti vaivattomampaa kuin kuusi tuntia autossa talvikelissä ajaen. Lisäksi meillä oli vielä mukana elokuussa syntynyt Matiaksen pikkuveli. Samalla reissulla Matiakselta otettiin jalasta lihasbiopsia, jonka seurauksena hänen jalkaansa särki sen verran paljon, ettei hän voinut kävellä. Jälleen kerran yhteensä kahden tunnin kotimatka saamiemme lentolippujen ansiosta oli onnen täyttymys.

Haluaisinkin perheeni puolesta kiittää Teitä, jotka olette niin sydämellisiä, että lahjoitatte myös lentopisteitänne pienten potilaiden käytettäväksi. Toivottavasti tiedätte, kuinka kallisarvoisia ne perheille ovat. Eli pidemmittä puheitta, Kiitos. 

 

Anna-Leena Karpow

Matiaksen äiti

 

Joka viikko Kummeille tehtyjen Finnair Plus -lentopistelahjoitusten avulla potilasperheitä pääsee lentämällä hoitojaksoihin lastenklinikoille ja taas takaisin kotiin.

LAHJOITA FINNAIR PLUS -PISTEITÄ

 

 

Jaa postaus: